torstai 13. joulukuuta 2012

Uskontouutisten sesonki lähestyy


Joulu erityisesti, mutta myös pääsiäinen, herättää median heijastamaan vuoden kiertoa ja siihen liittyviä juhlapyhiä. Kalendaariset merkitystihentymät synnyttävät myös ruuhkia, ellei toimitus pidä vaaraansa – vaikka ei asiassa uskontojournalismin näkökulmasta mitään ongelmaa ole, mutta lukija voi kyllä  hieraista silmiään.
Numerologisena keskiviikkona12.12.12 Yle Savon etusivulla oli samanaikaisesti 13 uutista, jotka liittyivät uskontoon suoraan tai joiden voi perustellusti tulkita vähintäänkin sivuavan aihetta, kuten erolasten asema joulupyhinä (kuvituksena enkeli).
Muita aiheita olivat muun maussa maya-ennustus maailmanlopusta, Alavan kirkon remontti, ortodoksien suhtautumista naispappeuteen käsittelevä väitöskirja, yhteiskastepäivä Kuopiossa ja kauneimmat joululaulut.
Linkit Yle Savon uskontoaiheisiin juttuihin blogissani toisaalla
- Olli Seppälä -

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ulkoasu muuttui & keventyi


Uskontojournalismi-blogin ulkoasu muuttui. Perusrakenne on osapuilleen sama, vaikka parin elementin paikkaa on muutettu. Hyödylliset linkit on nostettu oikealle ylös, jotta niiden hyödyllisyys olisi helpommin saatavilla.

Oikealla ylhäällä on myös kuva kellosta, joka pitää lukijan hereillä. Sen lyönnit ovat osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Kyse on Turun tuomiokirkon kellosta (huomaa, siinä on vain yksi viisari!), jonka äänen vaikutuspiirissä on ollut ja on edelleen paljon uskontojournalistisesti olennaista raportoivaa.

Blogin vanhassa ulkoasussa taustalla ollut blurrattu viljapelto sai lähteä, samoin sivun musta taustaväri. Nyt on valkoisen, neutraalimman ilmeen vuoro.

Tervetuloa liittymään lukijaksi ja sisällön tuottajaksi: blogi ottaa vastaan uskontoa ja mediaa käsitteleviä kirjoituksia ja näkökulmia. – Yhteystiedot sivun alalaidassa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

”Lupa olla yleisesti vittumainen”

Uskonto ja media on nimeltään blogi, jossa lukion uskonnon kurssin 1 oppilaat esittivät ”kommentteja uskonnon ja median yhteisilmiöstä”. Kurssin yhtenä pääaihealueena on uskonto ilmiönä.

Kommentit blogiin on kirjoitettu helmi-huhtikuussa 2012 ja koskevat muun muassa kirkon arvoja, islamia, Valamon luostarissa sattunutta tulipaloa ja Englannin anglikaanisen kirkon homoavioliittokantoja.

Blogi on luotu arvatenkin jonkun koulun tarpeisiin, mutta oppilaiden kommentteihin tutustuminen on kiinnostavaa yleisemminkin.

Tämän postauksen otsikko on otettu seuraavasta kommentista (nimimerkki O.N.): ”Kun luin artikkeleita, jota olin kerännyt mediaseurantaa varten, huomasin yhden asian, joka on ollut mielestäni ongelmana jo kauan. Tuntuu siltä, että uskontoa käytetään liian usein aseena muita vastaan, eikä suinkaan omana voimavarana, niin kuin se mielestäni on. (---) Uskonnon tarkoitus on olla ohjaava käsi sinun elämäntiellä ja helpottava tekijä murheen hetkellä, ei oma suojamuuri, joka vapautta vastuusta ja antaa luvan olla yleisesti vittumainen!”


- Olli Seppälä -

torstai 25. lokakuuta 2012

Uskonto yrittää tunkea USA:n presidentinvaaleihin


Monen takavuosikymmenten Yhdysvaltain presidentin henkilökohtainen saarnaajakaveri Billy Graham, 93, on asettunut tukemaan Mitt Romneyta. Viime aikoina ihmetystä on herättänyt muun muassa se, että evankelistalegendan taustayhdistyksen nettisivuilla ei enää kutsuta mormoniuskontoa kultiksi.

Moni yhdysvaltalainen on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Romneyn uskonto, mormonismi, ei ole lainkaan kristillinen. Näin vakuuttaa muun muassa Internet-evankelista Bill Keller. Hänen mukaansa kristityt eivät voi tukea Mitt Romneya, koska hänen mormoniuskontonsa ei ole linjassa Kristuksen opetusten kanssa. Toisaalta Keller vastustaa jyrkästi myös presidentti Barack Obaman linjauksia esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja aborttia koskevissa kysymyksissä.

Myös Obaman uskonnosta liikkuu Ison Veden takana villiä huhua: yhä 17 amerikkalaisista epäilee presidenttinsä olevan salaa muslimi. Näin uskoo ilmeisesti myös suomalainen saarnaajapersoona Leo Meller, koska kirjoittaa blogissaan, että ”paljastumassa on myös raamatulliselle kristillisyydelle vieraan, todellisuudessa salamuslimin, presidentti Obaman totuus”.

Uskonto ei kuitenkaan ole noussut mediassa pääosaan Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Vaalikampanjaa on kaikesta mormonismi-kohusta huolimatta pidetty ”uskonnollisesti reiluna”. Muun muassa mormonikirkko eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on irtisanoutunut suorasta kannatuksesta Romneylle, mutta kehottanut jäseniään muutoin yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

USA saa uuden presidentin tiistaina 6.11. pidettävässä äänestyksessä.

Obaman ja Romneyn uskonnollista näkemyksistä lisää täällä

- Olli Seppälä -

torstai 20. syyskuuta 2012

”Ovatko uskontojournalistit mediamaailman päivi räsäsiä?”


Kustannus-Oy Kotimaan tiloissa järjestettiin uskontojournalismin koulutuspäivä 20.9. Paikalla oli toimittajia Kotimaasta, Kotimaa24:sta ja Essestä ja pari freelanceria. Olli Seppälä johdatteli joukon aiheeseen toteamalla, että tietyt rajut uutiset maailmalta ovat saaneet ihmiset viime vuosina kysymään uskontojournalistisen tietotaidon perään.

Onko todellakin oleellista, että viimeisimmän mellakointia aiheuttaneen Muhammed-videon tekijä on kopti-kristitty? Moniko toimittaja tietää, mitä kopti-kristitty tarkoittaa? Levitetäänkö uskonnollista leimaa tietyn uutisen yhteydessä perehtymättä tai ajattelematta seurauksia? Olisiko ollut relevantimpaa uutisoida, että Muhammed-videon teki vankilakundi (joka hän lehtitietojen mukaan on)?

Sekä Suomessa että maailmalla on uskontojournalistista tutkimusta tehty vielä varsin vähän.

Tilaisuuteen kouluttajaksi kutsuttu dosentti FT Johanna Sumiala johtaa yhdessä Katja Valaskiven kanssa Helsingin Sanomain säätiön rahoittamaa tutkimusprojektia, jossa selvitetään, miten uskonnosta kirjoitetaan valtakunnallisissa ja maakunnallisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen kohteena ovat Helsingin Sanomat, Ilkka, Kaleva ja Karjalainen. Niistä poimitaan uskonto-teemaa sivuavat uutiset viime vuosilta. Esimerkiksi Helsingin Sanomista on löydetty vuosilta 2007-2011 jo yli 6000 uskonto-aiheista tekstiä tarkastelun alle. Tutkimusidea tuli Helsingin Sanomien päätoimittajalta Mikael Pentikäiseltä.

Oleellinen kysymys on Sumialan mielestä se, mitä uskonto on, miten se määritellään. Usein ne, jotka tuntevat uskontoja vähiten, pystyvät määrittelemään uskonto-käsitteen selkeimmin. Mitä syvällisempää on aiheen tuntemus, sitä vaikeammaksi uskonto-käsitteen määrittely muuttuu.

Uskontojournalistisen ymmärryksen puute uhkaa mediaa kahdella tavalla. Toisaalta uskonnollisetkin tragediat (kuten uskonnollisten yhteisöjen joukkoitsemurhat) saatetaan leimata terrorismiksi, jolloin ilmiön syvällisempi ymmärtäminen jää puuttumaan. Toisessa ääripäässä poliittisista ja kulttuurien välisistä konflikteista puhutaan uskonsotina. Tiedon ja ymmärryksen puute voi siis johtaa joko ilmiön uskonnollisen puolen vähättelyyn tai perusteettomaan korostamiseen.

Uskontoa, kulttuuria ja politiikkaa ei voi erottaa toisistaan. Ne vaikuttavat sisäkkäin samassa todellisuudessa. Toisaalta taas uskontojournalismi – kuten kaikki muukin journalismi – lokeroi väistämättä maailmaa. Todellisen elämän ilmiöt eivät noihin lokeroihin aina kauniisti ja ongelmitta sujahda.

Näkymätön sopimus: Usko ei kuulu julkisuuteen
Johanna Sumialan mielestä suomalaisessa laatujournalismissa vallitsee näkymätön sopimus: hengellisistä asioista ei julkisuudessa puhuta. Piispa voi ottaa kantaa maallisiin asioihin kuten köyhyyteen tai syrjäytymiseen, mutta edes hänen ei ole sopivaa esittää hengellisiä näkökulmia valtamediassa. Tämän puoleisista voidaan puhua julkisuudessa, tuon puoleisista ei. Tämä näkymätön sopimus kapeuttaa mediakenttää.

Ajatuksesta, jonka mukaan uskonto on yksityisasia, voidaan luopua korkeintaan jonkun vakavan kriisin pehmittämässä tilanteessa. Esimerkiksi Tsunami-kokemustensa jälkeen piispa Eero Huovinen saattoi kertoa julkisuudessa kyselleensä, missä oli Jumala. Toisaalta jopa tässä tilanteessa Huovinen sai kritiikkiä henkilökohtaisesta tilityksestään. Joidenkin mielestä hänen olisi kuulunut pitää Jumala-uskoa yllä viran puolesta kriisin keskellä ja jättää omat rehelliset hengelliset kokemuksensa raportoimatta.

Ministeri Päivi Räsäsen tapaus on osoittanut, miten vaikeaa Suomessa on olla yhtä aikaa poliitikko ja evankelista. Samaa ongelmaa ei tunnu syntyvän, jos ministeri on vaikkapa palloliiton johdossa. Keskustelussa nousi esiin ajatus, että uskontojournalistit ovat ikään kuin mediamaailman päivi räsäsiä: ihmisiä, joihin muiden toimittajien on joskus vaikea suhtautua.

Tässä päästiin oleellisen kysymykseen: Mitä on uskontojournalismi ja mitä se ei ole? Koulutuspäivän keskusteluissa heitettiin ilmaan monenlaisia määrittelyjä. Urheilutoimittajan ei tarvitse olla huippu-urheilija eikä uskontojournalistin tarvitse olla uskovainen tehdäkseen työnsä hyvin. Mutta ovatko myös hartaus- ja julistuskirjoitukset journalismia? Miten on mahdollista yhdistää kutsumus evankeliointiin ja kutsumus ammatillisesti korkeatasoiseen journalistin työhön? Onko toimittajan vahva ja selkeä oma uskonnollinen identiteetti etu vai haitta journalismin objektiivisuusihanteen kannalta? Tämän viimeisimmän kysymyksen osalta koolla ollut journalistijoukko taisi olla varsin yksimielinen: oman taustansa ja identiteettinsä tiedostava tunteminen on tärkeä perusedellytys, kun pyritään siihen, että toimittajan oma vakaumus ei tekstistä näy.

Pieni katsaus uskontojournalismin historiaan:
-1980-luvulla Amerikassa tutkimuksen kohteina olivat erityisesti ns. tele-evankelistat. Tutkimus oli painottunut erilaiseen vaikutustutkimukseen. Pyrittiin siis selvittämään, miten sanoma menee tai ei mene perille. Tutkimus oli siinä mielessä kapea-alaista, että se nousi lähinnä uskonnollisista intresseistä. Haluttiin tutkia, miten uskonnollisissa yhteisöissä voidaan viestiä tehokkaasti.

- 1990-luvulla muotoutui tutkimussuuntaus, johon Sumialakin katsoo liittyvänsä: ”Media, Religion and Culture”. Tutkimus laajentui merkityksen tutkimuksen suuntaan ja sen kohteeksi nousi uskonto kulttuurisena ilmiönä.

-Eurooppalaista uskonnon ja uskontojournalismin tutkimusta ovat sävyttäneet esimerkiksi sekularisaatioparadigma, jonka mukaan julkisuus on sekulaari, maallinen tila. Uskonto ei kuulu julkisuuteen. Tässä voidaan nähdä taustalla saksalaisen filosofin Habermasin julkisuusteoria, joka teki jyrkän eron julkisen ja yksityisen välille.

Islamin haaste uskontojournalismille
Nykyisin islam haastaa voimakkaasti sen ajatuksen, että uskonto ei kuuluisi julkisuuteen. Islamin eri kulttuureissa ei ole olemassa samaa sanatonta sopimusta uskonnon yksityisyydestä kuin vaikkapa protestantti-kristityssä pohjolassa.

Protestanttisissa maissa kahden regimentin oppi on sisäistynyt vuosisatojen aikana osaksi yhteiskuntaa. Uskonnon ja politiikan sekoittamista katsotaan karsaasti. Islamilaisessa maailmassa tällainen ajattelu on vierasta.

Postmodernissa maailmassa ei ole enää mahdollista pitää yllä ajatusta, jonka mukaan ”meidän maassa toimitaan tällä tavalla”. Siirtolaisuus, kansainvälisyys ja Internet haastavat julkisuuden hallinnan. Kuka enää toimii ”meidän maan tapojen” portinvartijana nykytodellisuudessa?

”Uskonnollisille äänille lisää tilaa julkisuudesta”
Johanna Sumiala summasi omana näkemyksenään, että uskonnollisille äänille tarvitaan suomalaisessa julkisuudessa lisää tilaa. Meillä ei voida käydä julkisuudessa esimerkiksi kiihkotonta, asiapohjaista keskustelua saatananpalvonnasta. Tämä kapeuttaa todellisuuden ymmärtämistämme.

Avoin, ammattitaitoinen uskontojournalismi joutuu hakemaan paikkaansa mediamaailmassa eikä tie ole helppo. Yritys työntää uskonnot pois yhteiskunnallisesta julkisuudesta ei kuitenkaan enää globaalissa maailmassa onnistu.

Uskonnon ja pyhän tunnistaminen omassa tutussa maastossa ja kulttuurissa voi olla joskus vaikeampaa kuin vieraassa kulttuurissa.

Uskontojournalismi on ongelmakeskeistä, mutta niin on journalismi ja erityisesti uutismaailma muutenkin. Onko tämä asia, jolle pitäisi yrittää tehdä jotakin? Jos, niin mitä?

- Emilia Karhu -

lauantai 1. syyskuuta 2012

Ylitulkitaanko uskonnon läsnäoloa julkisuudessa?


Kansainvälisissä trendikyselyissä ja megarenditutkimukissa on jo pitkään esiintynyt ajatus henkisyyden noususta. Spiritual tarkoittaa myös hengellisyyttä. Ja yleisemminkin on puhuttu uskontojen merkityksen kasvusta mediassa ja eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Yleisistä hokemista on tapana tulla totuuksia. Senpä vuoksi on virkistävää lukea Bielfeldin yliopiston tutkija Jens Köhrsenin ajatuksia siitä, että uskonnon merkitystä ja roolia julkisessa tilassa on liioiteltu. Vaikka uskonnolliset henkilöt ja yhteisöjen asiat pääsevät julkisuuteen, käsitellään niitä useimmiten vain sekulaarista näkökulmasta, Köhrsen väittää.

Edelleen Köhrsenin on sitä mieltä, että julkisuuden kentästä on tullut uskonnoton, sillä uskontojen sisällölliset (sanomalliset) asiat eivät mediajulkisuutta juuri ylitä. Uskonnollisten yhteisöjen asiat ovat esillä esimerkiksi puhtaasti organisatorista tai taloudellisista syistä ja uskontojen edustajat argumentoivat keskusteluissa yleensä sekulaarein argumentein. Poikkeuksen muodostavat kansalliset tragediat, jolloin uskonto näyttäytyy julkisesti.

Uskontojournalismin kannalta Köhrsenin väite on kiinnostava. Toisaalta uskontoa erityisaiheena käsittelevän journalismin kannalta on sama, puhuuko piispa haastattelussa teologiaa vai kirkon henkilöstöpolitiikan perusteita. Kyseisen piispan haastattelun voi tehdä yhtä hyvin uskontojournalisti tai talousjournalisti. Julkisuuden kannalta haastateltava on piispa ja edustaa taustayhteisöään riippumatta siitä mitä sanoo. Kyse on vähintäänkin symbolisesta läsnäolosta.

Köhrens tuntuu myös edellyttävän suppeaa ja pilttuussaan pysyvää uskonnon määritelmää. Uskontojournalismin kannalta tiukka rajaus ei ole perusteltua, sillä uskonto ulottaa monitahoisen vaikutuksensa ihmisten ja yhteiskuntien elämään määritelmistä riippumatta. On journalistin tehtävä jäsentää tätä vaikutusta edustamansa median yleisölle.

Jens Köhrsenin artikkeli How religious is the public sphere? A critical stance on the debate about public religion and post-secularity ilmestyi pohjoismaisen tieteellisen Acta Sociologica –aikauskirjan tuoreessa numerossa.

Aiheesta lisää täällä (Kotimaa24)

- Olli Seppälä -


torstai 2. elokuuta 2012

Ruotsin journalisteille tausta-aineistoksi uskontotieteilijöiden blogi

Ruotsalaisille journalisteille on uskontoaiheista kirjoittaessaan tarjolla uusi tieto- ja taustoituslähde, blogi nimeltä Religionsvetenskapliga kommentarer.

”Uskontojournalismista on tullut parempaa viime vuosina”, sanoo yksi blogin kirjoittajista, Simon Sorgenfrei Götebogin yliopiston uskontotieteen laitokselta.

”Vielä viitisentoista vuotta sitten lehdissä kirjoitettiin, että ’islam sanoo’. Enää ei tehdä niin. Journalistit ovat tulleet rohkeimmiksi ja he uskaltavat nykyisin antaa nyanssoidumman kuvan uskonnoista”, Sorgenfrei sanoo Journalisten.se-sivustolla.

Uskontotieteilijöiden blogi on hyvin aktiivinen ja siinä on kolmessa kuukaudessa ilmestynyt jo pitkälti yli 100 postausta. Niissä käsitellään laajasti uskonnon ilmenemistä ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja maailmalla laajemminkin. Osa postauksista on lyhyitä, blogin nimen mukaisesti kommentteja. Kannattaa tutustua.

Religionsvetenskapliga kommentarer löytyy täältä

- Olli Seppälä -


torstai 19. heinäkuuta 2012

Viikset, media ja uskonto


Turkissa järjestettiin heinäkuun puolivälissä Media Religion Culture 2012 -konferenssi. Yksi paikan päällä kuultu esitys käsitteli vielä keskeneräistä tutkimusta, jossa viikon ajan laskettiin erilaisia viiksiä Turkin televisiossa. Tutkijoiden mukaan se, millaisia viiksiä televisiossa esiintyy, viestii myös jotain uskonnon ja politiikan yhteenliittymisestä.

”Ulkonäkö määrittää ihmisen uskonnollista (niin kuin muutakin) identiteettiä voimakkaasti, ja media levittää näitä uskonnollisen identiteetin ulkoisia merkkejä eteenpäin käsittämättömällä nopeudella esimerkiksi facebook-kuvina, youtube-videoina ja elokuvina” kirjoittaa Suvi Laakso konferenssiblogissaan.

Suvi Laakson blogit löytyvät täältä

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Globalisaatio haastaa suomalaisen uskontojournalismin

Viime vuosikymmeninä Suomessa on käyty lukuisia uskontoa käsitteleviä ja sivuavia julkisia debatteja piispoista, homoseksuaalisuudesta, naispappeudesta, kirkosta eroamisesta, uskonnon opetuksesta, suvivirrestä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Samaan aikaan myös uskontoon ja uskontoihin kohdistuva kritiikki on herättänyt merkittävää julkista huomiota. Mediasta on tullut monin tavoin yhteiskunnallisen julkisen elämän keskus, myös uskontoon liittyvissä kysymyksissä.

Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama kaksivuotinen tutkimushanke ”Suomalainen uskontojournalismi ja globalisaation haaste” tarkastelee suomalaista uskontojournalismia sanomalehdissä 2000-luvulla. Hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä uskonnosta, sen paikasta ja roolista ja niiden muutoksista suomalaisessa mediajulkisuudessa 2000-luvulla.

Tutkimus tarjoaa myös uutta tietoa uskontojournalismista ja siten mahdollisuuksia sen ammatilliseen kehittämiseen. Se vastaa kysymyksiin: Millä tavalla uskonto nousee nykyaikana median uutisaiheeksi. Millaiset uskonnolliset aiheet saavat mediassa eniten näkyvyyttä ja miten tämä näkyvyys tuotetaan? Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä löytyy eri sanomalehtien uskontojournalismista?

Eurooppa, erityisesti protestanttinen Pohjois-Eurooppa ja Pohjoismaat, muodostaa median ja uskonnon suhteita tarkasteltaessa mielenkiintoisen tapauksen. Pohjoismaiden valtauskonnon eli luterilaisuuden merkitys on tilastojen mukaan pienentynyt. Tänä päivänä uskonnosta käydään jatkuvaa merkityskamppailua, ja luterilaisuuden itsestään selvä luonne on kyseenalaistunut Suomessakin. Etenkään suurissa kaupungeissa luterilaisuus ei ole enää samalla tavalla osa suomalaista elämäntapaa kuin aiemmin. Tulkitsemme, että näillä kamppailuilla on kiinteä yhteys uskonnon medianäkyvyyteen 2000-luvun suomalaisessa mediajulkisuudessa.

Julkisuuden agendalla ovat nyt yhtä lailla luterilaisen kirkon asema, islamin haaste kuin maallistuminen ja siihen liittyvä uskontokritiikki. Aiemmin itsestään selvän suomalaisen uskonnollisen ilmaston tuntemuksen lisäksi islamin ymmärrys on tullut välttämättömäksi. Hankkeen tarjoama tutkimustieto auttaa tunnistamaan mahdollisia puutteita uskontojournalismissa ja tarjoaa mahdollisuuksia asiantuntemuksen kehittämiseen.

- Johanna Sumiala -

Hanke: Suomalainen uskontojournalismi ja globalisaation haaste, Rahoittaja: Helsingin Sanomain Säätiö, Hankkeen johtajat: Tampereen yliopisto/COMET (Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus) dosentti Katja Valaskivi, Helsingin yliopisto/CRC Viestinnän tutkimuskeskus) dosentti Johanna Sumiala, Vastuututkija: Tampereen yliopisto/COMET FM Jenni Hokka, Tutkimusperiodi: 2011–2013.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Dalai-lamalle Templeton-palkinto

[Täydennetty] Tämän vuotisen Templeton-palkinnon saa Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama. Hän ottaa palkinnon vastaan Lontoossa 14.5. Kyseessä on rahallisesti maailman arvokkain palkinto, ja se jaetaan vuosittain elämän hengellisen (spiritual) ulottuvuuden maailmanlaajuista ymmärtämistä edistäneelle, elossa olevalle henkilölle.
Brittiläisen The Telegraphin mukaan Dalai-lama luopuu palkintosummasta jo Lontoon St. Paulin katedraalissa pidettävässä luovutustilaisuudessa.

1,1 miljoonan punnan suuruisesta palkinnosta noin 900 puntaa menee Pelastakaa Lapset -järjetölle Intiaan. 125 puntaan menee Mind and Life -instituutille, ja lisäksi tiibetin munkkeja kouluttava rahasto saa tukea pakintorahoista.

Palkinnon perusti vuonna 1972 sijoittaja sir John Templeton. Hän halusi palkinnon rahallisen arvon ylittävän Nobel-palkinnon, koska uskoi hengellisten kysymysten valaisemisesta koituvan hyödyn ylittävän muiden inhimillisten pyrkimysten arvon.

Palkinnon jakaa John Templeton -säätiön nykyinen puheenjohtaja, säätiön perustajan poika John M. Templeton.

Lisätietoa Dalai-laman palkitsemisen perusteita Templeton-palkinnon sivuilta

 - Simo Alastalo -

PS. Palkinnon saajan nimen näkee kirjoitettavan Suomessa eri tavoin: dalai lama, dalai-lama, Dalai-lama, ja jopa Dalai Lama (kuten englannin kielessä). Kysessä ei ole varsinaisesti nimi vaan arvonimi ("yleinen uskonnollinen opettaja"). Kun tarkoitetaan nykyistä dalai-lamaa (järjestyksessään 14.) eli Tenzin Gyatsoa, voidaan puhua Dalai-lamasta isolla alkukirjaimella, sillä kyse on määrätystä henkilöstä. Esim.  www.dalailama2011.fi -sivusto ja Yle noudattavat tätä tapaa. Helsingin Sanomat käyttää dalai-lamaa. (- Olli Seppälä -)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Uskontojournalisteille kansainvälinen yhdistys

Uskontojournalistit ovat saaneet oman kansainvälisen yhdistyksen (International Association of Religion Journalists). Perustavassa kokouksessa Italiassa oli paikalla muutama viikko sitten yli 30 toimittajaa eri puolilta maailmaa, erilaisista uskonnollisista taustoista. Yhdistys on ilmeisen tarpeellinen, koska perustamiskokouksen jälkeen mukaan on jo ilmoittautunut yli 400 toimittajaa.

– Kansainvälisesti ajatellen ymmärrämme uskontoja heikosti. Tämän yhdistyksen myötä toimittajilla on nyt kontakteja eri puolille maailmaa ja he voivat tehdä työtä yhdessä, sanoo yhdysvaltalainen toimittaja David Briggs, jonka ideasta yhdistys syntyi.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää korkealaatuista uskonnoista kertovaa journalismia antamalla koulutusta sekä järjestämällä konferensseja ja keskusteluja. Paikalla olleen espanjalaisen Maria-Paz Lopezin mukaan yhdistys voi myös edistää uskonnosta kertovien toimittajien arvostusta kollegoiden parissa, jotka usein pitävät uskonnoista raportoimista marginaalisena.

Australialainen tuottaja Rachel Kohn toteaa, että uskonto on osatekijänä monissa tämän hetken konflikteissa. Uskontojournalistien tehtävä on hänen mukaansa selventää ongelmia ja ennen kaikkea pitää huolta siitä, etteivät he käytä mediaa niin, että konflikti entisestään pahenisi.

Kansainvälinen uskontojournalistien yhdistys syntyi laatujournalismia edistävän, riippumattoman järjestön International Center for Journalists (ICFJ) uskontojen välistä dialogia edistävän koulutusprojektin myötä. Projektia rahoittaa Yhdysvaltain ulkoministeriö ja uskontojournalistien perustavan kokouksen sponsorina oli Rockefellerin säätiö.

Uskontojournalistien yhdistyksen perustamisesta kertoi Suomessa tiettävästi ensimmäisenä Oulussa ilmestyvä seurakuntalehti Rauhan Tervehdys. Sen lähteenä oli Jerusalem Post.

Lisää Kansainvälisestä uskontojournalistien yhdistyksen perustamisesta täältä

Kansainvälisen uskontojournalistien yhdistyksen Facebook-sivu täällä

- Pirjo Almusa, Olli Seppälä -

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Uskontojournalismi ei vastaa yleisön toiveeseen

Tuoreen tutkimuksen mukaan amerikkalaisilla toimittajilla ja yleisöllä on osittain erilainen käsitys siitä, miten uskonnosta pitäisi kertoa tiedotusvälineissä.

Tutkimuksessa haastateltiin 2000 tavallista amerikkalaista ja 800 eri tiedotusvälineitten palveluksessa olevaa toimittajaa.

Valtaosa haastatelluista amerikkalaisista halusi uskontojournalismin käsittelevän uskonnollisia kokemuksia, hengellisyyttä, uskomuksia ja eri käytäntöjä. Yli puolet toimittajista uskoi taas yleisön haluavan raportointia, jossa keskitytään uskonnollisiin instituutioihin, toimintaan, tapahtumiin ja henkilöihin.

Yleisön ja toimittajien näkemys uskontojournalismin tasosta oli myös erilainen. Yli puolet yleisövastaajista piti uskonnon uutisointia liian sensaatiohakuisena, ja monet uskoivat, että tiedotusvälineet menettävät yleisöään keskittymällä liikaa sensaatiojuttuihin. Toimittajista vain kolmannes oli samaa mieltä.

Uskonnollisten aiheiden raportoinnissa näytti olevan parantamisen varaa paikkansapitävyyden ja tasapuolisuuden suhteen:  yleisöstä tässä suhteessa tyytyväisiä oli 27% ja toimittajista 40%. Kolmannes yleisövastaajista katsoi tiedotusvälineitten suhtautuvan uskontoon ja uskonnollisiin ihmisiin vihamielisesti ja neljännes toimittajista oli samaa mieltä.

Yleisön ja toimittajien näkemykset menivät yksiin sen suhteen, kuinka hyvin tiedotusvälineet selittävät uskonnon roolia yhteiskunnassa. Vähän yli puolet kaikista vastaajista katsoi, että tässä suhteessa ei ole onnistuttu. Lisäksi vain noin kolmannes vastaajista oli sitä mieltä, että tiedotusvälineet kertovat uskonnosta tarpeeksi kattavasti.

Tutkimuksen mukaan toimittajilla oli useita syitä siihen, että uskonnosta kertominen ei onnistu odotusten mukaan. Monet katsoivat, että uskontojournalismin suuri haaste oli uskontojen tuntemuksen puute.  Toiset kokivat ongelmaksi myös ajan- ja tilanpuutteen.  Osa katsoi, että heidän oma vähäinen kiinnostuksensa ja lähteiden puutteellinen tunteminen teki raportoimisen vaikeammaksi.

Koko tutkimusraportti on luettavissa täältä

Tutkimuksen taustalla ovat Annenberg School for Communication and Journalism, University of Southern California ja Ray C. Bliss Institute of Applied Politics, University of Akron.

- Riitta Bonny -

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Aatteen ja kanavan liitto

Kun SuomiTV:n aloitti koelähetyksiään elo-joulukuussa 2008, syntyi suomalaisessa mediakentässä epäily, että kanavan takaa löytyvä Family Cannel –yhtiö on uskovaisten käsissä ja että sillä tulee olemaan vaikutusta ohjelmapolitiikkaan. Epäilyt heräsivät, sillä puuhamiehenä kanavalla toimi Hannu Haukka, joka tunnettiin evankelioivan, Venäjälle suunnatun IRR-TV:n perustajana. Kanadalainen sijoittaja-rahoittaja Jeffrey Royer vannoi myös perhearvojen nimeen. Perhearvot ovat rapakon takana usein peitenimi konservatiiviselle kristillisyydelle.

Tuoreessa Journalismikritiikin vuosikirjassa 2012 SuomiTV:n päätoimittajan toiminut Tomi Lindblom kertoo omasta näkökulmastaan kanavan tarinan. Lindblom sanoo, että kristillisyys muodostui kanavalle taakaksi, vaikka uutistoiminnassa johto ei mitään sen suuntaista vaatinutkaan. Ohjelmapolitiikassa kristillisyyden vaatimus sen sijaan näkyi monin tavoin, muun muassa avioerojen ja homoseksuaalisuuden käsittelyssä – niitä ei juuri käsitelty ohjelmissa.

Lindblom summaa SuomiTV:n epäonnistuminen syitä: ”Suomalaisen kulttuurin huono tuntemus yhdistettynä rehvakkaaseen amerikkalaiseen innostuneisuuteen oli osasyy siihen, miksi SuomiTV lopulta ajautui miljoonatappioihin. Johdolla ei ollut kokemusta suomalaisesta kaupallisesta televisiosta, ja vain kovin harva työntekijäkään oli koskaan ollut televisiossa töissä. Konsulttien tekemät ylitsevuotavat ennustukset siitä, että koko Suomi odottaa henkeään pidätellen perhearvoja kunnioittavan kanavan perustamista olivat jo heti alussa omiaan ajamaan veneen väärille vesille.”

Lue Lindblomin SuomiTV-analyysi kokonaisuudessaan Journalismikritiikin vuosikirjasta 2012 (toim. Johanna Vehkoo, pdf, sivut 104-111)

Tappiollinen kanava myytiin alkuvuodesta 2012 Fox International Channelille ja SuomiTV:n kanavapaikalla aloitti 16.4. FOX.

- Olli Seppälä -

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Uskonto ja maallinen luupin alla

Suomen Akatemia rahoittaa parhaillaan tutkijatohtori, dosentti Teemu Tairan hanketta ”Uskonnon ja maallisen diskurssi suomalaisessa mediassa” – viralliselta nimeltään Discourse on Religion and the Secular in the Finnish Media: Longitudinal and Comparative Study.

Tutkimuksessa pohditaan muun maussa sitä, kuinka uskonnosta ja sekulaarista keskustelu on muuttunut suomalaisessa mediassa sekä sitä, kuinka erottautuminen uskonnon ja sekulaarin sekä toisaalta luterilaisen kirkon ja valtion välillä  näyttäytyy monikulttuuriseksi muuttuvassa ympäristössä.

Hanke alkoi viime vuoden syyskuussa ja päättyy elokuun lopussa 2014. Kokonaiskesto on kolme vuotta ja työ tehdään Turun yliopistossa (uskontotieteen oppiaine). Uskontojournalismi-blogi kysyi Tairalta tarkempaa tietoa hankkeen sisällöstä. Hän vastasi:

”Enimmäkseen käsittelen Hesarin pää- ja mielipidekirjoituksia vuodesta 1946 nykypäivään. (Kuten huomaat, tämän aineiston avulla ei voida käsitellä suoraan sitä, miten uskonnosta uutisoidaan, vaan sitä, miten median uskontodiskurssi on muuttunut suomalaisen yhteiskunnan modernisaatiossa.) Muu suomalainen media tarjoaa täydentävää aineistoa, erityisesti Turun Sanomat ja Aamulehti. Teen systemaattisen aineiston analyysin lisäksi ns. tapausanalyyseja, joissa laajennan aineistoa pää- ja mielipidekirjoitusten ulkopuolelle uutisjuttuihin. Lisäksi tapausanalyyseissa käydään läpi aineistoa myös iltapäivälehdistä, uusmediasta ja uskonnollisista julkaisuista”

Taira kertoo hankkeestaan myös Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen verkkolehdessä

Ohessa ”Uskonnon ja maallisen diskurssi suomalaisessa mediassa” -hankkeen englanninkielinen tiivistelmä:

There has been a strong decline in church membership in Finland in the past two decades. It has also been a period of increasing ethnic, cultural and religious diversity. The existing connection between the Lutheran Church and the state – not strictly a state church but solid cooperation – has come under attack: opponents usually refer to the need for a stronger distinction between religious and the secular, whereas defenders employ a different distinction between religion and the secular in reference to the significant role of the Lutheran Church in Finnish culture. Media is one of the main arenas in which these issues are debated.

The aim of the project is to examine discourse on religion and the secular in the Finnish media by concentrating on the three major newspapers, Helsingin Sanomat, Aamulehti and Turun Sanomat. The special emphasis will be put on the relationship between the Lutheran Church and the state which is connected to more general distinction between religion and the secular in other institutions and practices such as education, healthcare, military, organisation of cemeteries and politics. The focus will be on the past two decades because of the changes in society, but also older material will be used.  

The project seeks to answer: 1) how the discourse on religion and the secular has changed in the Finnish media after the Second World War, 2) how the distinction between, religion and the secular, especially between the Lutheran Church and state has been employed, defended and challenged in an increasingly multicultural context, 3) what these discourses tell us about the role and location of religion in the public sphere in Finnish modernisation, and 4) what theoretical ideas, research hypotheses and methods the study can generate that could be used to examine, analyse and compare corresponding developments in other locations.  
Critical discourse analysis will be the main method, complemented by systematic and quantitative content analysis (coding themes by using the SPSS-programme) in order to identify key patterns and frequencies of themes. A discursive approach enables the identification and analysis of meaning systems that appear across coded themes. Readers’ letters and editorials will be used as the primary material. They will be supplemented by news articles that have triggered debate.

The project develops a research strategy according to which distinctions between religion and the secular are parts of discursive formations – and thus part of the power struggles and relative to a community’s changing interests and situations. In addition, the study will contribute to the interpretations of the public role and location of religion.

The examination of these questions will result in a longitudinal and comparative analysis of discourse on religion and the secular in the Finnish media. In addition to providing new knowledge on the relatively understudied area, the project also has methodological aims. Methodologically the project develops a robust and applicable research strategy which is expected to be implemented in new contexts. Theoretically the project approaches the categories of ‘religion’ and ‘secular’ as discursive items and thus argues for the importance of discursive study of religion. Furthermore, the project has a role to play in terms of knowledge exchange; discussion on religion in the media will be facilitated by organising policy events for journalists and religious communities.

The project is strongly linked to the applicant’s earlier and ongoing research and he has already established connections to national and international research networks.

Teemu Tairan oma Teetai-blogi löytyy täältä

- Olli Seppälä -